Ozzy Osbourne ja Chris Ayres: Minä, Ozzy

(I Am Ozzy, 2009)

410 s.

(Listan ulkopuolelta)

Jos Ozzy kiinnostaa, niin tää on taatusti viihdyttävä lukukokemus. Parasta on se, että kaikki on tosiaan Ozzyn omin sanoin kertomaa, joten lukiessa melkein tuntuu kuin istuisi pimeyden prinssin kanssa samassa huoneessa kuuntelemassa tarinointia. Kirjassa on rutkasti huumoria ja rellestystä, mutta myös vakavuutta ja vaikeita asioita. Tosi informatiivinen ja kattavan oloinen pläjäys, Ozzyn lapsuudesta aina 2000-luvulle saakka.

Ozzy on ihana <3 

Sharon kuitenkin vahti minua kuin haukka, eikä Georgen kotiviiniä voinut tissutella hänen nähtensä. Pulloja oli turha enää jemmata uuniin, joten aloin haudata niitä puutarhaan. Ongelma vain oli, että koska kaivelin kätköt aina kännissä, minulla ei ollut seuraavana päivänä aavistustakaan, minne pullot oli haudattu. Saatoin heilua lapion kanssa puutarhassa aamukahteen asti ja kääntää koko nurmikon ympäri. Kun Sharon tuli aamiaiselle ja katsahti ulos ikkunasta, piha oli täynnä multakasoja. "Voi vittu", sanoin Sharonille. "Tänä vuonna on muuten äkäisiä myyriä."

10/10 

0: Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

(2012)

130s.

Hirnuin tälle jo heti alussa, mut lopulta tässä jauhettiin liikaa resepteistä ja liian vähän muusta, mistä mielensä pahoittaa. Ihan hauska kirja kuitenkin ja vähän toivon, ett näille tulis jatkoa, sillä perunoista ei koskaan voi puhua liikaa.

Mielensäpahoittajan vaimo on edelleen laitoksessa ja kotiavustaja vaihtuu rumasta hyvästä naisesta ärsyttävään bimboon, niin mielensäpahoittaja päättää itse opetella ruuanlaiton.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun aamupalaksi syödään hiutaleita. Eivät jää päähän matematiikan laskut, eivät pysy työkalut kourassa eikä jaksa kiertää latua sellaisella aamupalalla.

Maissihiutaleiden enerkia riitää kolmeksitoista minuutiksi, sitten alkaa kiukku, huolimattomuus ja uusi nälkä. Tiedän tämän, koska söin kerran lastenlasten kanssa saman aamupalan. Hiutaleita, sokurijukurtti ja litkumehua. Kyllä on vain yksi oikea aamunaloitus kasvuikäiselle. Kattilallinen puuroa.

8/10

0: Carita Forsgren - Jänistanssi

(2011)

270s

Tässä on kirja, josta en tykännyt yhtään. Oli kuitenkin nopealukuinen, niin kahlasin sinnillä loppuun. En tiedä minne tämä sijoittuu, (Tampereelle?) mutta murre oli savolaisen korvaan kummallista. Juoni oli aika hattaraa, parasta kirjassa oli pari piirrettyä jäniksen kuvaa.

Kirjassa on monta kertojaa, mutta pääosassa on Tiia, joka saa uhkaavia tekstareita ja joku käy hänen kimppuunsa, mistä Tiialle tulee pelkotiloja. Tiia deittailee paria miestä, joista kumpikin on kusipäitä, itseasiassa suurin osa kirjan hahmoista tuntuu olevan kusipäitä. Sivussa tehdään töissä jänisaiheista animaatiota. Ihmisiä kuolee lopulta.

Mirja astui minua kohti. Kavahdin vaistomaisesti taaksepäin ja melkein kaaduin juurakkokuoppaan.

-Et kai sä pelkää? Mirja kysyi. -Haluan vaan sanoo hyvästi. Mehän ei ehkä enää tavata. Mun tarvii mennä selvittämään tilanne kotona, lasten suhteen ja näin. Moi sitten, Tiia - ei muistella pahalla.

Mirja kohotti kätensä syleilläkseen minua, ja annoin hänen tehdä niin. Vastasin halaukseen, se oli lämmin ja ystävällinen. Äidillinen hali. Olisipa minulla ollut äiti, jonka luo olisin voinut aika ajoin palata hakemaan tukea ja neuvoja. Sitä kai olin Mirjasta hakenut. Kyyneleet herahtivat uudelleen silmiini.

Ja äkisti tunsin piston vatsassani. Mirja irrotti otteensa ja veti veitsen nopeasti taas ulos. Pistokohtaan levisi samanaikaisesti hirvittävä kipu sekä lämmön tunne ihoa vasten, kun veri alkoi vuotaa. Vaivuin vatsaani pidellen maahan.

-Siitä sait, kun petit mut, Mirja sanoi. Ajattelin, että meistä ois voinu tulla tiimi. Äläkä ulvo noin. Ei sun pitäis tuohon kuolla, ainakin jos ne sun kutsumat kytät tulee tänne ajoissa. Moikka.

3/10

0: Chad Kultgen - The average american male

(2007)

246s

Mun kaverit tietää, että tämä on yksi mun lempikirjoista ja useimmat kavereista oonkin pakottanut tämän lukemaan. Lopputulos tosin ollut se, ettei ne oo hirveesti tästä tykänny. :D Mitä useammin tämän luen, sitä enemmän tajuun, miten tässä ei oo mitään muuta, kuin seksiä. Oli oikeesti vaikee löytää kirjasta pätkä tekstiä, jossa ei oo jonkinlainen akti tai sen suunnittelu menossa.

Kirjan kertoja on mies, joka on onnettomassa suhteessa ja unelmoi _kaikista_ naisista, jotka näkee. Lopulta tulee tilaisuus päästä eroon tyttöystävästä ja hankkia uusi. Mut paraneeko se lopulta vaihtamalla?

We lie there for a few minutes and then she says, "Hey, I want to tell you something and I don't want it to freak you out."

She's pregnant too, she has AIDS, she used to be a man, I have no idea what's coming as I say, "Okay..."

"I don't know if there's an easy way to say this so I guess I'll just say it..."

She's been fucking someone else. She's still fucking Duane. She's getting back together with Duane and they're getting married. Duane's in the closet with video camera and gun.

She says, "I'm in love with you...I love you."

10/10

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

(2012)

130 s.

(Listan ulkopuolelta)

Vaimo on Kuusikodin vuodeosastolla, ja isännällä on nälkä. Miten käy Mielensäpahoittajan, kun iät kaiket on vaimo laittanut ruuan pöytään ja nyt pitäisikin pärjätä yksin? Entä mikä kaikki on nykypäivän ruokamaailmassa vikana?

Tämä oli hauska, mutta ei ihan niin hauska kuin ensimmäinen Mielensäpahoittaja. Ei tässä kuitenkaan aika hukkaan mene, joten jos tykkäsi siitä ekasta niin kannattaa kyllä lukea tämäkin. 

"P.S. Apiturienttien pitäisi heittää rekkalavoiltaan perunoita eikä karamellia. Keitettyjä tietenkin, ettei ketään satu päähän. Taikka sitten ihmisille kypärät päähän. Tarkkoja heittoja, ettei mene yksikään peru hukkaan."

8/10

3. Frank Herbert: Dyyni

(Dune, 1965)

280s. + 251s. + 262s.

Dyyni-sarjan ensimmäinen kirja, joka on suomennettu kolmessa osassa. Veljen suosittelema tieteiskirjallisuuden klassikko, jonka lukemiseen multa meni kaikki viisi kirjaston uusintakertaa :D Aloitin kesällä ja luin ensimmäisen osan, aloitin toista muutaman sivun ja sitten tuli pitkä tauko. Tauon jälkeen katsoin parhaaksi aloittaa taas alusta, ja luin ekan osan uudelleen. Ja taas tuli tauko! Lopulta päädyin lukemaan ekan osan KOLMANNEN kerran ja samoilla tulilla sain luettua loputkin osat. On se joskus vaikeeta. Tämä selittää nyt sen, miksi en oo puoleen vuoteen kirjoittanut yhtään entryä. Onneksi Mörri on pysynyt ahkerana ja päivittänyt blogia.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat kauas tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta on levittäytynyt asumaan lukemattomille planeetoille. Planeetoilla hallitsevat eri suursuvut, ja ylimmässä vallassa universumissa on Padišah-keisari. Teknologiaa on, mutta ajattelevista koneista on luovuttu ja niiden sijaan keskitytty ihmisten henkiseen ja fyysiseen kouluttamiseen. Bene Gesserit -järjestön päämääränä on jalostaa ihmisrotua yhä pidemmälle.  

Tapahtumien keskuksena on aavikkoplaneetta Arrakis, joka tunnetaan myös nimellä Dyyni. Keskeisimpiä henkilöitä ovat herttuan poika Paul Atreides ja hänen äitinsä, benegesseriitta lady Jessica. Suuressa osassa ovat myös Arrakisin alkuasukkaat, aavikoiden hiekkakansa fremenit.

Kirja yhdistelee politiikkaa, uskontoa, ekologiaa, mystiikkaa ja paljon muuta. Kokonaisuus on hämmästyttävän syvä, Herbert on todellakin luonut kokonaisen maailman. Yksityiskohtia ja taustatietoa on valtavasti. Monimutkaiset motiivit ja yhteydet tekevät lukemisesta välillä hieman raskasta, pitää siis todellakin syventyä. Myös sanastoon sisälle pääseminen vaatii vähän keskittymistä, ja siinä mielessä ekan osan lukeminen useampaan kertaan ei ollut yhtään pahitteeksi. 

Kirjan paikka klassikkona on helppo ymmärtää. Herbert kirjoitti Dyynin vuonna 1965, mutta mikään ei vanhenna sitä luettuna vuonna 2012. Tietokoneiden puuttuminen on siihen suuri syy, sillä useinhan vanhempi scifi kompastuu nykyään siihen, että tieteisfiktiona esitetyt asiat ovatkin jo ihan arkipäivää, elleivät suorastaan vanhentuneita.

Nousi mun lempikirjojen joukkoon.

"Rohto on vaarallista", nainen sanoi, "mutta se antaa näkökyvyn. Kun totuudensanoja on rohdon vaikutuksen alaisena, hän voi katsoa moniin paikkoihin muistissaan - ruumiinsa muistissa. Me katsomme pitkin niin monia menneisyyden teitä... mutta vain naisten teitä." Hänen äänensä alkoi kuulostaa surulliselta. "Mutta on paikka minne ei kukaan totuudensanoja voi nähdä. Se inhottaa ja kauhistuttaa meitä. Sanotaan, että kerran on tuleva mies, jolle rohto lahjoittaa sisäisen silmän. Hän katsoo sinne minne me emme voi nähdä - sekä naisellisiin että miehisiin menneisyyksiin."

"Teidän Kwisatz Haderachinne?" 

"Niin, hän joka voi olla monessa paikassa yhtaikaa: Kwisatz Haderach. Monet miehet ovat yrittäneet rohtoa...hyvin monet, mutta kukaan ei ole onnistunut."

"Hekö yrittivät ja epäonnistuivat kaikki?"

"Voi ei." Nainen pudisti päätään. "He yrittivät ja kuolivat."

9.5/10

0: Peter Ackroyd - Edgar Allan Poe, lyhyt elämä

(2008)

175s

Mulla kesti tolkuttoman kauan lukea näin lyhyt kirja. Tai kun tää jumitti muutaman kuukauden 35:n sivun kohdalla, niin sain sit parissa päivässä loppuun, kunhan kirjaan tartuin. Mua huvitti suomentajan käyttämät hauskat sanat, kuten äkseeraus ja epähieno. Tässä oli paaaaljon lainauksia kirjeistä ja lehdistä, mikä teki tekstistä mielenkiintoista. Minua vähän vaan ärsytti, kun kirjoittaja sanoi yhdessä kohdassa, ettei Poen tekstit enää ole jännittäviä nykylukijoiden silmissä. Ovat!

Kirja siis kertoo Edgar Allan Poen elämän lapsesta hautaan, osittain faktana ja osittain oletuksina, kun kukaan ei tiedä tarkasti kaikkea. Mielenkiintoinen kirja ainakin Poen faneille.

8/10

0: Joanne Harris - Sinisilmä

(2010)

462s.

Kirja kertoo B.B.stä, blueeyedboystä, joka elää perustamallaan badguysrock-blogisivustolla ja kertoo nettiystävilleen todellisia tai keksittyjä tarinoita murhista. Sivussa aukeaa myös juoni väkivaltaisesta ja dominoivasta äidistä, sekä lapsineron tuhosta.

Koko kirja on siis kirjoitettu bloggausten muotoon, mistä minä ainakin pidin. Kirjaa oli vaikea päästää käsistä, kunnes loppupuolella tuli twist joka tavallaan herätti lisää kiinnostusta, mutta myös turhautti: kukaan ei ollutkaan se keneksi luulin. Vaikka en oo hirveen suuri dekkarien ystävä, niin tän kyl jaksoin lukea helposti.

Emily parka. Rouva White parka. Niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana. Se, mikä alkoi herra Whitesta ja sankarimme turhasta isän etsinnästä, on laajentunut pakkomielteeksi koko perheestä, rouva Whitesta, hänen aviomiehestään ja ennen kaikkea Emilystä, pikkusiskosta, jonka sankarimme olisi saanut, jos asiat olisivat menneet toisin.

Ja siksi, koko kesän, koko yhdennentoista kesänsä, blueeyedboy seurasi heitä salaa ja piti tarkkaa kirjaa heidän liikkeistään, heidän vaatteistaan, heidän mielipuuhistaan ja vakiopaikoistaan. Hän kirjoitti kaiken ylös Siniseen vihkoon, joka toimi hänen päiväkirjanaan. 

7,5/10

0: Gustav Björkstrand - Maria Åkerblom, elämän ja kuoleman lähettiläs

(2011)

314s.

Sain Goodreads-sivuston kautta vinkin (kiitos Satu!) tämmösestä hyvin kiinnostavasta teoksesta. Oon lukenut aiemmin åkerblomilaisuudesta ja tämä oli nyt kattavampi katsaus aiheesta. Valitettavasti kirja oli hiukkasen tylsä ja itseään toistava, pienemmälläkin sivumäärällä ois tullut selväksi. Mulle saa mielellään suositella kirjoja, missä kerrotaan lahkoista, kulteista jne.

Kirja siis kertoo 1900-luvun alussa vaikuttaneesta horrossaarnaajasta Maria Åkerblomista, jonka koko elämä oli melkoista skandaalia. Hän sai mittavan joukon seuraajia, jotka rahoittivat Åkerblomin elämää. Ammuskelun ja murhanyrityksen jälkeen hän joutui vankilaan, mistä karkasi jatkuvasti ja tämä kirja jankkasikin aiheesta ihan kohtuullisesti.

5/10

0: Michael Moynihan - Kaaoksen ruhtinaat / Mustan metallin messu

(1998/2008)

511s

Mulla on tästä ensimmäinen painos englanniksi, jonka oon lukenut 12+v sitten ja nyt sit kirjastosta lainasin päivitetyn suomennoksen. Tähän on lisätty mm Hyvinkään paloittelumurhasta tarinaa.

Kirja aloittaa kertomalla norjassa 90-luvun alussa tapahtuneista murhista ja kirkkojen polttamisesta. Kirjassa haastatellaan lähes kaikkia silloin ja nykyisin black metal skenessä olevia merkittävimpiä muusikkoja. Lisäksi kerrotaan mm saksassa ja muualla euroopassa sattuneista tapahtumista, myös ihmisiä kuollut ja kirkkoja jne tuhottu.

Kirja on mielenkiintoinen katsaus black metallin syntyyn ja kehittymiseen, vaikka kerronta oli välillä mielestäni ylimielistä. Suosittelen varsinkin kaikille metallimusiikista kiinnostuneille.

8/10

0: Elizabeth Scott - Living dead girl

(2008)

170s.

Taas yksi järkyttävä (?) kirja, jonka oon löytänyt disturbingbooks-ryhmän kautta. Nopealukuinen, koska kappaleet lyhyitä. Kerronta oli vähän toistavaa, mut muuten tämä oli hyvä ja piti otteessaan.

Kirja kertoo Alicesta/Kylasta, jonka pedofiili Ray sieppaa 11-vuotiaana ja pitää seksiorjanaan vuosia. Kun Alice alkaa 15-vuotiaana olla liian vanha Raylle, Ray alkaa suunnitella uuden lapsen sieppaamista ja siinä Alice joutuu auttamaan.

I want to run but I can't, I can't. I tried and it didn't work, it never works, every day I am an open sore, a walking scream, and it doesn't matter. 

No one sees me. 

I want to run, but I know there is nowhere I can go.

9/10

0: Sylvia Plath - Lasikellon alla

(1963)

238s.

Ihme että oon tätäkin kirjaa oon onnistunu välttelemään näin kauan, vaikka aihe on kiinnostanut. Tämä on ollu mulla vuoden (!!) lainassa kirjastosta ja sainkin sit luettua muutamassa päivässä, kunhan vaan aloitin. Yleensä mulle aloittaminen on helppoo, mut jatkaminen ei. 

Kirja kertoi Esteristä, joka yrittää itsemurhaa lukuisia kertoja. Ensipuolisko kirjasta kertoi Esterin New yorkin matkasta ja loppupuoli itsemurhayrityksistä ja mielisairaalasta. Hyvin kirjoitettu, pitää otteessaan. Mulle tuli lukiessa mieleen, ett tää ois mahtava jos loppuis siihen, ett Esterille tehdään lobotomia, mut niin ei tietenkään käynyt.

Sisäinen ääni, joka nalkutti, että minä en saisi olla mieletön, että minun pitäisi pelastaa nahkani ja ottaa sukset jaloistani ja kävellä alas laaksoon, jonka rinnettä reunustivat kitukasvuiset männyt kätkivät näkyvistä, se ääni oli enää hyttysen epätoivoista ininää, joka etääntyi yhä kauemmaksi. Ajatus, että voisin tappaa itseni, puhkesi mielessäni luonnollisesti kuin kukka tai puu.

8/10

Arvonta part 2

Taas kävi näin, ett unohdin koko arvonnan. Ollut liikaa ohjelmaa ja liikaa olympialaisten ratsastusosuuksia.

Random.orgin avustuksella arvoin 11 osallistuneesta voittajaksi numeron 5, eli Petran. Erin kun tämän blogin petra siis, selvennettäköön. :D Onnea voittajalle ja vielä enemmän onnea muille osallistuneille ja uusi arvonta tulee taas joskus...näitähän on useammin, kuin lukupäivityksiä. :O Kirja lähtee postissa lähiaikoina.

Arvonta!

Jipii, on tullut taas aika vapauttaa maailmalle kirja. Se voi olla juuri sinun. Kyseessä on Joyce Carol Oatesin Kosto: rakkaustarina, joka on englanniksi hiukan kuvaavampi eli Rape: a love story. Kyseinen kirja on mulla lukulistalla ja jo hyvin aloitettu, mut ei loppuun saakka tavattu, vaikkei sivuja ole paljon.

Kirjasta kilpailemaan pääset joko 1. vastaamalla tähän alle nimellä + sähköpostilla, tai 2. privaatisti heittämällä viestin minulle osoitteeseen nanonzanzi @ gmail.com. Arvonta suoritetaan pe 27.7. ja ilmoitan asiasta voittajalle henk koht ja täällä. Mitään ei nyt tarvii selostaa vastaukseksi, pelkkä nimi riittää. :) 

Nuori yksinhuoltajaäiti Teena Maguire ja hänen 12-vuotias tyttärensä Bethie päättävät oikaista pikkukaupungin puiston läpi puolenyön aikaan. Lauma paikallisia nuoria miehiä raiskaa Teenan Bethien silmien alla ja jättää hänet maahan virumaan. Raiskaus on kiistämätön ja tekijät tuttuja, mutta saako paha oikeussalissa palkkaansa?

Sarjakuvia

Koska viime aikoina en ole saanut yhtään romaania loppuun, olen sen sijaan kahlannut läpi kirjaston sarjakuvahyllyä. En ole tyhmänä kaikkia laittanut ylös, mut esim Art Spiegelmanin Maus oli puolessa välissä, kun se piti palauttaa. Lainaan lähiaikoina uusiks ja luen loppuun, sen verran hieno kirja kyseessä (minkähän takia panttasin sitä sit puoli vuotta avaamatta?) Innostuin pitkästä aikaa myös hamstraamaan sarjiksia hyllyyni, viime viikolla lähti divarista mukaan yksi Tintti ja nyt on englannista tulossa the Walking dead osa 1 ja No longer human osa 1.
Monta ohuempaa albumia, esim Anuja ja Antteja luettu, mut tässä mainitsen nyt kolme paksumpaa kovakantista teosta.

Anni Nykänen: Mummo (2010, 104s)

Lupsakkaa mummoenergiaa nopealukuisesti. Piirrostyyli todella ihana ja vaikka joka sivulla ei välttämättä naurattanutkaan, niin kuvia jaksoin ihailla. Hyvä teos, aion hankkia omaksi ja 2 osan haen lainaan asap.
8/10

M.A. Jeskanen - Perkele, myytillisiä tarinoita (2011, 212s)

M.A. Jeskanen - Santala (2011, 154s)

Nyt tärähti kovinta sarjakuvaa pitkään aikaan ja meinaan tällä enimmäkseen tuota ykkösosaa. En ois uskonut että sarjakuvakin voi olla näin pelottava. Mullahan on tapana lukea pimeimpään vuodenaikaan öisin Myytillisiä tarinoita kirjaa (vuodelta -47) ja aiheuttaa sillä lieviä paniikkeja, koska oon niin hölömö ja tällä oli vähän samanlaiset vaikutukset. Näistä kirjoista ekassa osassa on useampi tarina piruista ja noidista ja toisessa taas jatkoa ekan kirjan Blåkulla tarinalle.

Perkele 10/10
Santala 8,5/10

0: Toim Mari Purola - Suomalainen piru: paholainen kansanperinteessä

(2011)

144s

Tämä kirja vaikutti älyttömän mielenkiintoiselle, mut osoittautukin olemaan vähän tylsä ja semmonen...totena kerrotaan tarinoita esim ett yksinäistä miestä vastaan tiellä tuli piru ja pisti miehen hirteen ja kun mies löydettiin roikkumasta koivusta, niin kaikki totes, että piru sen on sinne pannu. No, kai tämmöstä ennen oli maailmanmeno, piru vehkeili kaikkialla ennenku tuli väri-tvt ja kapitalismi. Ite tykkään hulluna Lauri Simonsuuren toimittamasta Myytillisiä tarinoita kirjasta vuodelta -47, joka on välillä aika pelottavakin, mut tää ei ollut. Sisältää siis kansan kertomia tarinoita miten piru on osallistunut heidän elämäänsä, välillä auttaen, välillä ei.

Kiuruvedellä oli nuori tyttö lähtenyt soitamaan kirkonmenojen aikana aivan yksin Poronselälle päin. Rannalla olijat olivat nähneet mustan miehen melovan venettä perätuhdolla istuen. Tyttö ei sitä nähnyt. Miehet huusivat rannalta tytölle "Käänny pois, piru on veneessäsi!" Tyttö huusi vastaan, ettei pidä pelotella, sillä hän ei nähnyt outoa melojaa. Saaren takana tyttö oli hypännyt järveen. Kirkkoveneellä kulkijat löysivät ruumiin rannan vedestä ja vene kellui myös rannikolla aivan oikein päin. Veneessä oli tytön hiussolki ja siinä lippuun kirjoitettuna "sisarelleni". Tyttö oli tehnyt itsemurhan, siksi musta mies veneessä.

Leppävirta 1961

6/10

0: Charlotte Roche - Kosteikkoja

(2009)

196s.

Youtubessa malli lukee otteita kirjasta ja ne oli minusta niin hervottomia, ett mulle tuli pakkomielle saada tää käsiini ja heti. Kirjastossa ei ollut, joten ostin omaksi. Aloin välittömästi ahmia kirjaa. Alkuun ajattelin että tämä on todella hupaisa, puolessa välissä olin jo melko kyllästynyt (oliko vika kirjassa vai suomennoksessa?) kun kertoja puhui superroiseista asioista, mutta käytti sanoja kuten kakka ja pylly. Minusta kakka on humoristinen ja elämänmyönteinen sana ja tykkään siitä itse, mut se ei sopinut tähän teksiin, kun koko ajan puhuttiin seksistä. Mietin monta kertaa tämän kesken jättämistä, mut koska kirja oli suht lyhyt ja olin jo niin pitkällä, niin taistelin loppuun. Tuli mieleen, kuin kirjailija ois saanut aikaan vain 30 sivua ja sit olisi kirjoitellut niiden väliin random diipadaapaa niin paljon, että saa kirjan verran täyteen.

Kirjassa 18-vuotias Helen on sairaalassa PYLLYleikkauksessa. Hän haluaa saattaa eronneet vanhempansa yhteen, joten viipyy sairaalassa pidempään, kun on tarvis. Samalla hän muistelee kaikkia räävittömiä kokemuksiaan, mm käynneistään huorissa jne. BOOOORING.

Painan hälytintä uudelleen. Kolmesti peräkkäin. Käytävältä kuuluvien äänten perusteella turhaan. Hälyttimen painaminen kolme kertaa saa ainoastaan aikaiseksi jatkuvan summerin äänen hoitajien huoneessa. He eivät halua antaa potilaiden käydä hermoilleen. Tälläisella menetelmällä viestintää potilaiden ja henkilökunnan välillä voisi kuitenkin parantaa. Yksi soitto: haluaisin lisää voita täysjyväleipäni päälle. Kaksi soittoa: tuokaa vedellä täytetty kukkamaljakko. Kolme soittoa: apua, pyllyni vuotaa solkenaan, eikä minulla ole enää tarpeeksi verta aivoissani voidakseni ajatella selkeästi, ja minulle tulee mieleen vain huonoja ideoita sairaalan toiminnan parantamiseksi.

5/10

Markus Kajo: Kettusen kootut

(1996)

428 s.

Listan ulkopuolelta. Mörri suositteli, löytyi kirpparilta. Sisältää pakinat Kajon kolmesta Kettus-kirjasta (Kettusen kirja 1989, Kettusen toinen tuleminen 1991, Kettusen kolmas 1995).

Kirja koostuu siis lyhyistä pakinoista - lyhyimmät muutaman rivin, pisimmät vähän yli sivun mittaisia. On siis helppo lukea, vaikkei olisi paljon kerralla aikaa. Aiheet vaihtelevat laidasta laitaan, enimmäkseen ihmetellään ihmisten toimintaa ja erilaisia ilmiöitä, sekä mietitään miten jotkut asiat voisivat olla hieman toisin.

Osa pakinoista oli hyvinkin hauskoja, osa tuntui vähän muka-nokkelilta. Kajon tyyli on kuitenkin miellyttävä, sellainen hyvin vanhahtava kuten pakinointiin sopii. Juurikin sanavalinnat ja kirjoitustyyli tuovat sitä hauskuutta näissä. Kaikenkaikkiaan leppoisa kirja.

Jos haluatte nähdä maailman säälittävimmän näköisen petoeläimen, menkää kirjastoon (niitä on ympäri maata) ja etsikää eläinkirjasta gaviaali, joka elää Intiassa. Se on niin kuin krokotiili, mutta sillä on kapea, surkea nokka, josta tulee mieleen vekseli, paperinaru ja muu apea. Silmäkulmat on gaviaalilla siihen nokkaan nähden liian isot, niin että gaviaali näyttää koko ajan siltä, että sillä on tuhottomasti maksamattomia laskuja ja muita huolia, mutta ei kavereita, eikä koskaan saa leikkiä se lyödä. - Ei liikaa pidä ihmisen miettiä gaviaalin naamaa, tai tulee siitä henkilön päähän liian melankoolinen olo.

7.5/10

0: Tuomas Kyrö - Miniä

(2012)

  122s. 

Tämä on itsenäinen jatko-osa Mielensäpahoittajalle eli tän voi vaikka lukea ensin, mut silti suosittelisin ekaks aiempaa. Kirja oli hyvin hauska lähes koko kestonsa, vain viimeisillä sivuilla oli vakavuutta. Ei niin traaginen, kuin Mielensäpahoittaja, muttei myöskään minusta ihan yhtä hyvä.

Mielensäpahoittajan poika menee tämän luokse sysisuomeen käymään ja sieltä ilmoittaa vaimolleen, että Mielensäpahoittaja tulee heille Espooseen joksikin aikaa ja poika jää vielä hoitelemaan asioita maalle. Miniän pitää selvitä samalla appiukkonsa vierailusta, sekä töihinsä kuuluvista maakaupoista venäläisten kanssa.

Kuljettaja kantaa tavarat eteiseen.

-Mihinkä lantut?

-Kellariin, appiukko huutaa takapenkiltä.

-Hei vaan teille molemmille, minä sanon. -Kun ei meillä ole kellaria, appi-hyvä.

-Kyllä pitää olla. Mitenkäs minä yhtäkkiä hyvä olen?

-Jätä ne vaikka siihen eteiseen, niin minä pistän jääkaappiin.

Taksikuski mutisee jotain. Kysyn miten ajomatka sujui, millainen ajokeli.

-Hartsilan aapeeseellä nähtiin neekeri. Puhu Suomea.

8,5/10

0: Emily Mcguire - Taming the beast

(2004)

317s

Tein tämmösen huomion, että luen aikalailla kirjoja joissa käsitellään paljon seksiä. Mut niitten pitää kuitenkin olla tosi hyvin kirjoitettuja, eikä mitään Harlekiineja. Tämä oli erityisen hyvä kirja, siitä kertoo se, ett melkein kaiken valveillaoloajan mietin, ett pitäis lukee ja haluan lukee lisää ja lopun lähestyessä aloin jarrutella, koska tää oli niin upea kokemus, etten halunnu sen ikinä loppuvan. Eli siis tämä kirja oli valtavan hyvä. Nyt on sisällä tyhjyys, kun mikään ei tunnu kiinnostavan yhtä paljon.

Sarah on 14-vuotias koululainen, joka ajautuu todella kieroon suhteeseen 38-vuotiaan opettajansa herra Carrin kanssa. Suhde jatkuu jonkun aikaa, kunnes opettajan vaimolle selviää ja hän pakottaa heidät muuttamaan muualle. Sarah murtuu täysin ja aloittaa hillittömän sekoilun, sekstaa kaikkien halukkaiden kanssa, missä vaan, milloin vaan. Hänet heitetään pois kotoa. Tarina siirtyy siihen, että Saras on 22 ja opiskelun ohessa elättää itsensä ja jatkaa sekoilua. Kunnes eräänä päivänä hänen elämäänsä astuu uudestaan herra Carr. Heidän tuhoisa suhteensa alkaa uudestaan ja kaikkien elämä menee raiteiltaan, erityisesti Sarahin parhaan ystävän Jamien.

Then while reading the scene in Richard III where Richard seduces the newly widowed Anne, Sarah became so frenzied she fell off the sofa, overturning the ashtray and hitting her head, hard, on the floorboards. As she sat amongst the scattered ash, rubbing her forehead, she wondered wheter Jamie was right. Maybe her interest in sex was abnormal, her hunger excessive. Maybe falling off furniture while reading Shakespeare was perverse.

10/10

Elina Karjalainen: Uppo-Nalle

(1977)

128 s.

Listan ulkopuolelta. Tämäkin on Pielaveden kirjaston poistoista, voi mikä aarre! Ostin tämän 6-vuotiaalle kummitytölleni, mut luin ensin itse vanhojen aikojen muistoksi. Isä on lukenut tätä mulle kun olin pieni, en oo ihan varma oonko itse lukenut koskaan tätä ennen. 

Nuori Reeta-tyttö on perheensä kanssa viettämässä kesälomaa rannikolla, kun mereltä huuhtoutuu hänen luokseen litimärkä nalle. Nalle on ajelehtinut yksinäisenä maailman merillä vuoden päivät, ja ystävystyy välittömästi Reetan ja hänen Laulavan Lintukoiransa kanssa. Kaikki kolme pitävät runoilusta ja laulujen keksimisestä, joten kirjassa on paljon riimittelyä.

Tiesin että tämä on hyvä, mutta en muistanut että näin hyvä! Hauska ja hellyyttävä kirja. Tämä on oikein hyvää lukemista aikuisellekin, jos vähän lapsenmieltä löytyy. Kirjoitustyyli on mainio.

- Hei siellä, sanoi Uppo-Nalle tähdille ja samalla se tunsi, miten yökaste laskeutui sen turkille. Uppo-Nalle tuli kosteammaksi ja tunsi olonsa huomattavasti paremmaksi. Se ei edes säikähtänyt kun joku mourusi läheisyydessä. 

- Kas, vanhan kalastajan kissa ja värittömänä, sanoi Reeta.

- Missä sen värit ovat? kysyi Uppo-Nalle. Reeta kertoi:

Kuutamossa kissoista pois värit katoaa.

Punainen ja keltainen on silloin harmajaa.

Pissalle kun kuutamossa kulkee kissapolo,

sillä on niin kummallisen ahdistunut olo.

Siksi kissa kuutamossa ryhtyy naukumaan,

kuullaksensa onko edes ääni ennallaan.

10/10

Gavriil Trojepolski: Bim Mustakorva

(Белый Бим Чёрное ухо, 1971)  

252 s.

 

Listan ulkopuolelta, löysin Pielaveden kirjaston poistomyynnistä. Luin tämän jo vähän aikaa sitten.

Vanhan miehen sydänystävä on hänen gordoninsetterinsä Bim, joka on värityksensä vuoksi saanut lempinimen Mustakorva. Ivan rakastaa koiraansa yli kaiken, ja koira häntä. Kun Ivanin on lähdettävä Moskovaan sydänleikkaukseen, hän pyytää naapurin rouvaa käymään Bimin luona ja pitämään tästä huolta. Bim on kuitenkin onneton ilman isäntäänsä ja karkaa, ainoana päämääränään löytää hänet. Matkallaan koira kohtaa erilaisia ihmisiä ja huomaa, etteivät kaikki ole yhtä lempeitä ja luotettavia kuin hänen Ivaninsa.

Kirja on hyvin koskettava kertomus koiran ehdottomasta rakkaudesta ja uskollisuudesta. Oon tosi herkkis, joten tämän lukeminen oli aikamoinen kokemus. Lieventävänä asianhaarana toimi se, että luin tämän Pielavedellä ja ympärillä oli koko ajan ihmisiä, joten nieleskelin liikutusta parhaani mukaan :D Jos olisin lukenut kotona, olisin melko varmasti kyynelehtinyt enemmän. 

Tästä on nyt vähän vaikeeta kertoa, kun en halua paljastaa mikä tässä oli niin raastavaa!

Kirjoitustyyli oli miellyttävä, aika paljon samanoloinen kuin Stalkerissa, ett onko tää nyt jotain 70-luvun neuvostotyyliä sitten?

Bim uskoi ihmisen hyvyyteen. Usko on suuri asia. Ja rakkaus. Jollei koiralla ole tuota uskoa - se ei ole enää mikään koira vaan vapaa susi tai (mikä vielä pahempaa) kulkurakki. Nämä kaksi mahdollisuutta ovat jokaisen koiran valittavissa, jos se lakkaa uskomasta isäntäänsä ja lähtee tämän luota tai jos se ajetaan pois. Mutta surku on sellaista koiraa joka menettää rakkaan ystävänsä, ihmisen, ryhtyen etsimään ja odottamaan häntä. Silloin se ei pysty olemaan sen enempää vapaa susi kuin tavallinen kulkukoirakaan vaan jää siksi samaksi koiraksi kuin ennenkin, syvästi uskolliseksi menetetylle ystävälleen mutta yksinäiseksi elämänsä loppuun asti.
En ryhdy, rakas lukijani, kertomaan niistä monista tositarinoista, jotka kuvailevat tuollaista vuosikautista ja koiran elämän loppuun kestävää uskollisuutta. Minä kerron vain yhdestä ainoasta, Bimistä jolla oli musta korva.

9.5/10

0: Daniil Harms - Sattumia

 

(en tiedä milloin kirjoitettu)

211s.

Inhottava sammakko kannessa. Jaaha, en sit näköjään marraskuun jälkeen oo saanut mitään luettua. Tai olen, kymmeniä sarjakuvia, mut romaanit ja vastaavat jääneet kaikki kesken. Monta on yöpöydällä pinossa. Tämä kirja oli hyvin hauska, pieniä absurdeja ja surrealistisia tarinoita, joissa tapahtumat on usein unenomaisia. Tai siis semmoisia, mitä tapahtuu usein unissa, mut ei todellisuudessa. Äh, mitä mä selitän. Nauroin tälle kirjalle monta kertaa, ett suosittelen kyllä jos hullutuksia haluaa lukea. Ja tästä on kevyt aloittaa neuvostokirjallisuuteen tutustuminen (wink petra). Vaikka tää on aika vanha, tai vanha ja vanha, kun en edes tiedä milloin kirjoitettu, mut Harms on elänyt 1906-1942, mut silti oli erittäis humoristinen. Usein ajattelen, ettei huumorintajua ollut silloin kun maailma oli vielä mustavalkoinen. Ei ainakaan Neuvostoliitossa.

Miliisi yritti nostaa kassaneitiä lattialta - mutta turhaan, sillä kassaneiti oli hyvin pyylevä. 

-Ottakaa sitä jaloista kiinni, hedelmäkauppias neuvoi.

-Ei, keskeytti myymälänhoitaja - tämä kassaneiti on minulle kuin oma vaimo. Sen vuoksi pyydän teitä, älkää paljastako hänen alaruumistaa.

Ja kassaneiti sanoi: -Kuulitteko? Jättäkää alaruumiini rauhaan!

9/10

18. Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

(2007)

270 s.

Taas Mörrin suosittelema kirja, josta löytyy myös Mörrin entry.

Mikko Virtanen on suomalainen mies, joka on lapsesta asti haaveillut olevansa ruotsalainen. Hänen mielestään Ruotsi on joka suhteessa ihanteellinen maa - ruotsalainen sosiaalidemokratia pitää huolen kansalaisista, ruotsalainen empatia on ehtymätön luonnonvara, idylliset ruotsalaisperheet kasvattavat tasapainoisia yhteiskunnan jäseniä. 

Kirja kertoo siis Mikon ruotsalaisuudentavoittelusta, enempää en sano etten spoilaa.

Ennakkoon odotin Mikko Virtasen olevan vain koominen Ruotsi-fanaatikko, mutta melko pian selvisi että hän on vähän enemmän. Olin siis positiivisesti yllättynyt, että Mikko ei olekaan ihan terve :D Meno käy ennen pitkää aika hulluksi, ja sitä oli viihdyttävää lukea. Tykkäsin tästä kirjasta vähän enemmän kuin etukäteen olisin odottanut siis.

  

Jos oli Per Albin kansankodin isä, oli Tage Erlander luotettava rakentaja. Hän oli viimeiseen pisaraan kansankodin mies. Hänen kotinumeronsa 256271 oli puhelinluettelossa. Pääministerille sai soittaa jos maassa oli jotain vialla. Harvoin kenenkään tarvitsi soittaa. Minulla on numero matkapuhelimessani, siinä lukee vain "Tage", en tunne muita Tageja, ei ole muita Tageja. Soitan siihen joskus vaikeina hetkinä. Siellä vastaa Solveig Nilsson. Hän toivoo etten soittaisi niin usein.

8.5/10