0: Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

(2012)

130s.

Hirnuin tälle jo heti alussa, mut lopulta tässä jauhettiin liikaa resepteistä ja liian vähän muusta, mistä mielensä pahoittaa. Ihan hauska kirja kuitenkin ja vähän toivon, ett näille tulis jatkoa, sillä perunoista ei koskaan voi puhua liikaa.

Mielensäpahoittajan vaimo on edelleen laitoksessa ja kotiavustaja vaihtuu rumasta hyvästä naisesta ärsyttävään bimboon, niin mielensäpahoittaja päättää itse opetella ruuanlaiton.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun aamupalaksi syödään hiutaleita. Eivät jää päähän matematiikan laskut, eivät pysy työkalut kourassa eikä jaksa kiertää latua sellaisella aamupalalla.

Maissihiutaleiden enerkia riitää kolmeksitoista minuutiksi, sitten alkaa kiukku, huolimattomuus ja uusi nälkä. Tiedän tämän, koska söin kerran lastenlasten kanssa saman aamupalan. Hiutaleita, sokurijukurtti ja litkumehua. Kyllä on vain yksi oikea aamunaloitus kasvuikäiselle. Kattilallinen puuroa.

8/10

0: Carita Forsgren - Jänistanssi

(2011)

270s

Tässä on kirja, josta en tykännyt yhtään. Oli kuitenkin nopealukuinen, niin kahlasin sinnillä loppuun. En tiedä minne tämä sijoittuu, (Tampereelle?) mutta murre oli savolaisen korvaan kummallista. Juoni oli aika hattaraa, parasta kirjassa oli pari piirrettyä jäniksen kuvaa.

Kirjassa on monta kertojaa, mutta pääosassa on Tiia, joka saa uhkaavia tekstareita ja joku käy hänen kimppuunsa, mistä Tiialle tulee pelkotiloja. Tiia deittailee paria miestä, joista kumpikin on kusipäitä, itseasiassa suurin osa kirjan hahmoista tuntuu olevan kusipäitä. Sivussa tehdään töissä jänisaiheista animaatiota. Ihmisiä kuolee lopulta.

Mirja astui minua kohti. Kavahdin vaistomaisesti taaksepäin ja melkein kaaduin juurakkokuoppaan.

-Et kai sä pelkää? Mirja kysyi. -Haluan vaan sanoo hyvästi. Mehän ei ehkä enää tavata. Mun tarvii mennä selvittämään tilanne kotona, lasten suhteen ja näin. Moi sitten, Tiia - ei muistella pahalla.

Mirja kohotti kätensä syleilläkseen minua, ja annoin hänen tehdä niin. Vastasin halaukseen, se oli lämmin ja ystävällinen. Äidillinen hali. Olisipa minulla ollut äiti, jonka luo olisin voinut aika ajoin palata hakemaan tukea ja neuvoja. Sitä kai olin Mirjasta hakenut. Kyyneleet herahtivat uudelleen silmiini.

Ja äkisti tunsin piston vatsassani. Mirja irrotti otteensa ja veti veitsen nopeasti taas ulos. Pistokohtaan levisi samanaikaisesti hirvittävä kipu sekä lämmön tunne ihoa vasten, kun veri alkoi vuotaa. Vaivuin vatsaani pidellen maahan.

-Siitä sait, kun petit mut, Mirja sanoi. Ajattelin, että meistä ois voinu tulla tiimi. Äläkä ulvo noin. Ei sun pitäis tuohon kuolla, ainakin jos ne sun kutsumat kytät tulee tänne ajoissa. Moikka.

3/10

0: Chad Kultgen - The average american male

(2007)

246s

Mun kaverit tietää, että tämä on yksi mun lempikirjoista ja useimmat kavereista oonkin pakottanut tämän lukemaan. Lopputulos tosin ollut se, ettei ne oo hirveesti tästä tykänny. :D Mitä useammin tämän luen, sitä enemmän tajuun, miten tässä ei oo mitään muuta, kuin seksiä. Oli oikeesti vaikee löytää kirjasta pätkä tekstiä, jossa ei oo jonkinlainen akti tai sen suunnittelu menossa.

Kirjan kertoja on mies, joka on onnettomassa suhteessa ja unelmoi _kaikista_ naisista, jotka näkee. Lopulta tulee tilaisuus päästä eroon tyttöystävästä ja hankkia uusi. Mut paraneeko se lopulta vaihtamalla?

We lie there for a few minutes and then she says, "Hey, I want to tell you something and I don't want it to freak you out."

She's pregnant too, she has AIDS, she used to be a man, I have no idea what's coming as I say, "Okay..."

"I don't know if there's an easy way to say this so I guess I'll just say it..."

She's been fucking someone else. She's still fucking Duane. She's getting back together with Duane and they're getting married. Duane's in the closet with video camera and gun.

She says, "I'm in love with you...I love you."

10/10

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

(2012)

130 s.

(Listan ulkopuolelta)

Vaimo on Kuusikodin vuodeosastolla, ja isännällä on nälkä. Miten käy Mielensäpahoittajan, kun iät kaiket on vaimo laittanut ruuan pöytään ja nyt pitäisikin pärjätä yksin? Entä mikä kaikki on nykypäivän ruokamaailmassa vikana?

Tämä oli hauska, mutta ei ihan niin hauska kuin ensimmäinen Mielensäpahoittaja. Ei tässä kuitenkaan aika hukkaan mene, joten jos tykkäsi siitä ekasta niin kannattaa kyllä lukea tämäkin. 

"P.S. Apiturienttien pitäisi heittää rekkalavoiltaan perunoita eikä karamellia. Keitettyjä tietenkin, ettei ketään satu päähän. Taikka sitten ihmisille kypärät päähän. Tarkkoja heittoja, ettei mene yksikään peru hukkaan."

8/10

3. Frank Herbert: Dyyni

(Dune, 1965)

280s. + 251s. + 262s.

Dyyni-sarjan ensimmäinen kirja, joka on suomennettu kolmessa osassa. Veljen suosittelema tieteiskirjallisuuden klassikko, jonka lukemiseen multa meni kaikki viisi kirjaston uusintakertaa :D Aloitin kesällä ja luin ensimmäisen osan, aloitin toista muutaman sivun ja sitten tuli pitkä tauko. Tauon jälkeen katsoin parhaaksi aloittaa taas alusta, ja luin ekan osan uudelleen. Ja taas tuli tauko! Lopulta päädyin lukemaan ekan osan KOLMANNEN kerran ja samoilla tulilla sain luettua loputkin osat. On se joskus vaikeeta. Tämä selittää nyt sen, miksi en oo puoleen vuoteen kirjoittanut yhtään entryä. Onneksi Mörri on pysynyt ahkerana ja päivittänyt blogia.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat kauas tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta on levittäytynyt asumaan lukemattomille planeetoille. Planeetoilla hallitsevat eri suursuvut, ja ylimmässä vallassa universumissa on Padišah-keisari. Teknologiaa on, mutta ajattelevista koneista on luovuttu ja niiden sijaan keskitytty ihmisten henkiseen ja fyysiseen kouluttamiseen. Bene Gesserit -järjestön päämääränä on jalostaa ihmisrotua yhä pidemmälle.  

Tapahtumien keskuksena on aavikkoplaneetta Arrakis, joka tunnetaan myös nimellä Dyyni. Keskeisimpiä henkilöitä ovat herttuan poika Paul Atreides ja hänen äitinsä, benegesseriitta lady Jessica. Suuressa osassa ovat myös Arrakisin alkuasukkaat, aavikoiden hiekkakansa fremenit.

Kirja yhdistelee politiikkaa, uskontoa, ekologiaa, mystiikkaa ja paljon muuta. Kokonaisuus on hämmästyttävän syvä, Herbert on todellakin luonut kokonaisen maailman. Yksityiskohtia ja taustatietoa on valtavasti. Monimutkaiset motiivit ja yhteydet tekevät lukemisesta välillä hieman raskasta, pitää siis todellakin syventyä. Myös sanastoon sisälle pääseminen vaatii vähän keskittymistä, ja siinä mielessä ekan osan lukeminen useampaan kertaan ei ollut yhtään pahitteeksi. 

Kirjan paikka klassikkona on helppo ymmärtää. Herbert kirjoitti Dyynin vuonna 1965, mutta mikään ei vanhenna sitä luettuna vuonna 2012. Tietokoneiden puuttuminen on siihen suuri syy, sillä useinhan vanhempi scifi kompastuu nykyään siihen, että tieteisfiktiona esitetyt asiat ovatkin jo ihan arkipäivää, elleivät suorastaan vanhentuneita.

Nousi mun lempikirjojen joukkoon.

"Rohto on vaarallista", nainen sanoi, "mutta se antaa näkökyvyn. Kun totuudensanoja on rohdon vaikutuksen alaisena, hän voi katsoa moniin paikkoihin muistissaan - ruumiinsa muistissa. Me katsomme pitkin niin monia menneisyyden teitä... mutta vain naisten teitä." Hänen äänensä alkoi kuulostaa surulliselta. "Mutta on paikka minne ei kukaan totuudensanoja voi nähdä. Se inhottaa ja kauhistuttaa meitä. Sanotaan, että kerran on tuleva mies, jolle rohto lahjoittaa sisäisen silmän. Hän katsoo sinne minne me emme voi nähdä - sekä naisellisiin että miehisiin menneisyyksiin."

"Teidän Kwisatz Haderachinne?" 

"Niin, hän joka voi olla monessa paikassa yhtaikaa: Kwisatz Haderach. Monet miehet ovat yrittäneet rohtoa...hyvin monet, mutta kukaan ei ole onnistunut."

"Hekö yrittivät ja epäonnistuivat kaikki?"

"Voi ei." Nainen pudisti päätään. "He yrittivät ja kuolivat."

9.5/10

0: Peter Ackroyd - Edgar Allan Poe, lyhyt elämä

(2008)

175s

Mulla kesti tolkuttoman kauan lukea näin lyhyt kirja. Tai kun tää jumitti muutaman kuukauden 35:n sivun kohdalla, niin sain sit parissa päivässä loppuun, kunhan kirjaan tartuin. Mua huvitti suomentajan käyttämät hauskat sanat, kuten äkseeraus ja epähieno. Tässä oli paaaaljon lainauksia kirjeistä ja lehdistä, mikä teki tekstistä mielenkiintoista. Minua vähän vaan ärsytti, kun kirjoittaja sanoi yhdessä kohdassa, ettei Poen tekstit enää ole jännittäviä nykylukijoiden silmissä. Ovat!

Kirja siis kertoo Edgar Allan Poen elämän lapsesta hautaan, osittain faktana ja osittain oletuksina, kun kukaan ei tiedä tarkasti kaikkea. Mielenkiintoinen kirja ainakin Poen faneille.

8/10